keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

DIY: Munakranssi

Vielä piti pääsiäisaskarrella munakranssin verran! Muistatteko viime joulun hitin joulupallokranssin? Askartelin samalla tyylillä munakranssin, ja täytyy sanoa, että tykkään!



Munakranssiin tarvitset:

Koristemunia
Valmiin kranssipohjan tai pahvia pohjan tekemiseen
Servetin pohjan päällystämiseen
Kuumaliimapistoolin ja kuumaliimaa
Nauhaa ripustusnauhaksi ja rusettiin

Itse ostin munat Tigerista ja Tokmannilta. Niitä saa varata reilusti, oman kranssini halkaisija on n. 25 cm, ja siihen meni kaikkiaan n. 75 munaa, isot ja pienet mukaan lukien.

Itse tein kranssipohjan pahvilautasesta, johon leikkasin keskelle reiän. Päällystin sen vihreäsävyisellä servetillä siltä varalta, että pohja jää vilkkumaan munien alta.


Ripustusnauha kannattaa kiinnittää ennen kuin alkaa liimaamaan munia kranssiin.


Aloittaa kannattaa ulkoreunalta ja edetä sisäänpäin. Kuumaliima on kuumaa, joten kannattaa käyttää hanskoja!




Tässä vaiheessa puuttuu enää minimunat ja rusetti. Minimunat siis liimataan niihin kohtiin, joihin on jäänyt kranssipohja vilkkumaan.



Valmis!


Munakranssi pääsikin meillä nyt kunniapaikalle olohuoneen seinälle, toisen pääsiäiskranssin siirsin eteiseen. Miten muuten aina onnistunkin ottamaan tuosta hyllystä kuvan niin, että se näyttää olevan vinossa? :D

8 kommenttia: