perjantai 10. marraskuuta 2017

DIY: Kuppikynttilät

Vaihteeksi jotain muuta kuin Minimonsteri-postausta, mutta ei huolta: postauksen lopussa on muutama kuva ihanaisista!

Olen ollut nyt kesälomalla reilun pari viikkoa, minimonstereiden syntymästä asti, ja koska Emma on niin huippumamma, olen ehtinyt tehdä muutakin kuin istua pentulaatikon äärellä. Tässä eräänä päivänä tuli tehtyä vanhoista kahvikupeista ja jämäkynttilöistä kuppikynttilöitä.


Kuppikynttilät

 Tarvikkeet:

Vanhoja kahvikuppeja
Nastallisia sydänlankoja tai sydänlankaa ja esim. klemmareita
Pillejä tms. tikkuja sydänlankojen paikallaanpitämiseen
Vanhoja kynttilöitä
Kattila kynttilöiden sulattamiseen
Pinsetit



Tee näin:

1.  Asettele sydänlangat kuppeihin pystyyn kahden pillin tai muun tikun avulla.




Minulla oli sekä valmiiksi nastoitettuja lankoja sekä metritavarasydänlangasta leikattuja pätkiä. Jostain bongasin hyvän tarkan markan vinkin: tavallisessa sydänlangassa voi käyttää painona esim. klemmaria tms. pientä metallista esinettä. Tämä tulee huomattavasti halvemmaksi kuin ostaa valmiiksi nastallisia sydänlankoja.

2. Sulata vanhat kynttilänjämät kattilassa liedellä miedolla lämmöllä. Itse olen ostanut kirpparilta kattilan ihan vain tähän tarkoitukseen. Nypi pinseteillä vanhat sydänlanganpätkät pois steariinista.


Kannattaa käyttää vain yhdenvärisiä kynttilänjämiä, muuten saat ruskeita kynttilöitä. Itse käytin vaaleansinisiä ja punaisia jämiä.

3. Kaada sula steariini varovasti kuppeihin. Anna jähmettyä. Jätä vähän steariinia jemmaan, sillä kynttilät vajoavat vähän keskeltä.


4. Kun kynttilät ovat jähmettyneet, niihin tulee todennäköisesti vajoama sydänlangan viereen. Sulata vielä pieni määrä steariinia ja täytä vajoaman aiheuttama kuoppa. Anna jähmettyä.

Valmiita!


Tämä oli todella helppo ja hauska askartelu ja on aina mukavaa saada kynttilänjämät uusiokäyttöön, niitä kun tässä taloudessa kertyy!



Minimonsterit ovat kasvaneet hurjasti ja kaikki pientä Rukkaa lukuun ottamatta ovat ottaneet jo  hoipertelevat ensiaskeleensa! Rukkakin pönkii jo sen verran ponnekkaasti pystyyn, että eiköhän sekin lähde kävelemään lähipäivinä.

Tytöt ja pojat somasti omissa kasoissaan!

Kaikilla on myöskin jo silmät auenneet. Kohta meillä on vilinää kun nämä minimonsterit lähtevät kunnolla liikkeelle!

Nukkuminen on silti edelleen minimonstereiden tärkein työ syömisen ohella.


Ihana mammakoira Emma kävi tänään ensimmäistä kertaa minimonsterien syntymän jälkeen lenkillä! Todettiin sen kanssa, että pentulaatikon uskaltaa jo jättää oman onnensa nojaan vartiksi. Tähän asti Emma on tehnyt vain tarpeensa pikaisesti pihaan, mutta tänään kysyin siltä, että haluatko lenkille. Emma juoksi salamannopeasti ovelle, joten tuli selväksi, että kyllä, todellakin se halusi lenkille! Käytiin vain kortteli ympäri, mutta se teki hyvää Emmalle. 



Tämäkin viikonloppu menee hevostellessa ja minimonstereita ihaillessa. On ne vaan niin ihania!
Rentoa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Kuppikynttilät on tosi kiva idea, kauniita! Mukavia myös antaa lahjaksi. Ja minimosterit on niin söpöjä! <3 Ja Emma myös! <3 Mukavaa viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
  2. Ihan varmaan pieni irtiotto mamma-arjesta teki Emmalle hyvää 💕Ihana, huolehtiva äiti❤Tuo vaihe on suloista kun ne alkavat taapertaa ja tutkimaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä Emma saa nyt alkaa palailemaan normirytmiin eli jokailtaiseen lenkkiin, alkuun tietysti vähän lyhyemmille lenkeille :)

      Poista
  3. Onpas loistava idea! Kiitos tästä. Tykkään sekä kahvikupeista että kynttilöistä, joten tässähän ne yhdistyvät molemmat.

    Voi Emmaa ja minimonstereita!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita kynttilöitä!
    Minimonsterit on kasvaneet hurjasti. Saisipa pennun tuoksun liitettyä blogiin, se on niin ihana <3 Silityksiä monstereille :)

    VastaaPoista
  5. Niin suloisia nuo kuppikynttilät! Kivoja kun voi useamman kerran käyttää samoja muotteja:) Että nuo monsterit ovat suloisia♥ Rapsutuksia sinne kaikille karvakamusille ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista